Räätälöidyt kontit
Erityisosaamistamme on räätälöidyt kontti- ja elementtirakenteiset tilaratkaisut.
Peruskontit
Meiltä löydät laajan valikoiman myös tavallisia meri- ja varastokontteja.
Piharakennukset
Erikokoiset piharakennukset - myös lupavapaasti.
Maksihalli
12 m merikonteista valmistettu halli vaikkapa konehalliksi tai hakevarastoksi.
Tapahtumakontit
Kysy eri vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista.
Konttisauna
Tyylisi mukaisesti räätälöidyt konttisaunat.
Kokonaisuudet
Meiltä myös isommat konttiryhmät ja innovatiiviset ratkaisut.
Työmaatilat
Toimisto- ja sosiaalitilat työmaiden moniin eri tarpeisiin.
Kuljetukset
Konttien toimitus hoituu kätevästi omalla kalustollamme ympäri Suomen.
Kuljetusliikkeestä konttiosaajaksi
Perustettu 2009
Historia
Missio
Missiomme on tuottaa Suomen laadukkainta ja joustavinta palvelua konttien ja siirrettävien rakennusten parissa.
Palvelut
Henkilöstö
Me teemme, myymme ja toimitamme kontin kuin kontin - varusteluilla tai ilman.
Tutustu tuotteisiimme ja löydät sinulle sopivat konttiratkaisut tarpeeseesi hintojen kera!
Olemme rakentaneet konteista kaikkea mahdollista... Esimerkiksi autotalleja, työmaatiloja ja toimistoja - sekä tietysti saunoja.
Ampumaratakontit on suunniteltu yhteistyössä Lopen Ampumaratayhdistyksen kanssa ja heidän tarpeisiinsa sopiviksi.
🎯🦌 Maalikontti on tarkoitettu liikkuville maaleille, mutta myös staattisille maalitauluille. Maalikontin aihiona käytettiin 40' HC-konttia, jota jatkettiin vielä sivuille 10' konttisiivuilla operointi- Read More 16 Likes
Kuvassa olevaan maalikonttiin asiakas asentaa liikkuvan maalin 🦌 Käytimme aihiona 40' käytettyä HC-konttia ja päätyihin otettiin vielä lisätilaa toisesta mokomasta. Kontin kylkiaukon luukku toimii sähkövinssillä, ja sisällä on led-valaistus.
Valmistimme myös ampujakontin kuudella ampumisaukolla.
📢🎞 Pysy Read More 42 Likes
Kierrätys ei ole vain trendi, se on tulevaisuus! 🌍 Miten olisi uusi elämä käytetylle merikontille? 🌱
Kuvien käytetystä 40' merikontista loihdittiin levitetty autotalli, jonka toiseen päätyyn jätettiin merikontin ovet ja toiseen tehtiin nosto-ovi 🚗
Haaveiletko sinä uudesta autotallista tai Read More 29 Likes
🤔 Puuttuuko jotakin? Tämäkin kontti voidaan varustella tarpeidesi mukaan, kuten lisäämällä hyllyjä, työtilaa, pistorasioita jne.
Tällaisenaan kontti lähtee uudelle omistajalleen Read More 1 Comments 14 Likes
Molemmat ovat 50mm Finnfoamilla eristettyjä. Toisen sisäpinnoissa on vaalea vaneri ja toisessa OSB-levyä.
🟨 OSB-levyverhoiltu 20' DC: 3 550 € + alv (4 455 € sis. alv)
🟨 Vaneriverhoiltu 20' DC: Read More 12 Likes
❓Mitä hyötyjä kontin eristämisestä on?
Merikontin eristäminen kannattaa etenkin, jos konttia käytetään varastona, työtilana tai muussa lämpötilaherkässä käytössä. Ilman eristystä kontti on kesällä kuuma ☀️ ja talvella kylmä ❄️, ja tällaiset lämpötilavaihtelut voivat aiheuttaa myös Read More 13 Likes
Tällä viikolla valmistui tuotannostamme muun muassa tämä laitetila, joka kustomoitiin asiakkaan tarpeisiin sopivaksi.
🏗 Kerran lastattuun 20' DC konttiin rakennettiin erillinen eristetty tila teräsovella. Kontin seinät ja katto eristettiin Finnfoamilla ja vuorattiin vaalealla vanerilla. Sähköistys toteutettiin asiakkaan suunnitelman pohjalta, Read More 2 Comments 27 Likes
Etsitkö täydellistä lisätilaa kotipihallesi tai mökillesi? Tämä siirrettävä rakennus tarjoaa kaiken tarvittavan – tyylikkyyttä, mukavuutta ja helppoutta yhdessä paketissa!
✔ Kompakti mutta tilava (3,3 x 9 m)
✔ Kauttaaltaan PU-eristetty
✔ Upea skandinaavinen ulkonäkö Read More 24 Likes
Tällaisenaan tämä reilunkokoinen varastointitila lähtee uudelle omistajalleen hintaan 5 250 € + alv (6 589 € sis. alv).
Kontti on tarkastettu ja sopii Read More 18 Likes
Tällaisenaan hinta 2 250 € + alv (2 824 € sis. alv), Read More 13 Likes
Kun tarvitset esimerkiksi varasto-, työ- tai majoitustilaa, kontti on nopea ja huoleton ratkaisu. Se kestää säätä ja aikaa, kulkee sinne missä sitä tarvitaan ja on osa kiertotaloutta. Mutta millainen Read More 13 Likes
🫧 Tarvetta kokonaiselle saunarakennukselle?
Tilavan saunarakennuskokonaisuuden saa 40' merikontista, joka voidaan jakaa esimerkiksi neljään eri tilaan: saunaan, pesuhuoneeseen, pukuhuoneeseen ja taukotilaan.
💨 Riittääkö pelkät löylyt?
Puolet lyhyemmästä 20' kontista saa reilun kokoisen hikimajan useammallekin Read More 48 Likes
Millaisen perustuksen konttirakennus sitten tarvitsee? ❓🤔
✔ Jotta konttirakennus on kestävä ja turvallinen käyttää, se vaatii routasuojauksen. Eri maaperät routivat ja Read More 10 Likes
Hyvää Ystävänpäivää! 🌸 19 Likes
Sähköillä varusteltu ja eristetty toimistokontti. Toisella pitkällä sivulla käyntiovi, molemmissa päädyissä ikkunat kaihtimilla.
Kontti on tarkastettu, ja se on mahdollista jatkokustomoida toiveidesi mukaisesti. Tällaisenaan konttitoimistolla on hintaa 7 900 € + alv (9 915 Read More 17 Likes
Tässä projektissa muokkasimme käytetyn 20' DC merikontin täysin asiakkaan käyttötarpeeseen sopivaksi tuhkakontiksi. Poistimme kontin katon ja korvasimme sen erittäin käytännöllisellä saranoidulla, manuaalisella hydraulipumpulla avautuvalla katolla.
Tuhkakonttiin asennettiin vaihtolavakiskot helpottamaan tehokasta siirtelyä. Sileän teräslattian ansiosta se kestää Read More 8 Likes
20-jalkainen kerran lastattu kontti eristettiin 50mm Finnfoamilla ja vuorattiin valkoisella vanerilla. Lattia käsiteltiin epoksilla ja kontti sähköistettiin asiakkaan kuvien mukaisesti.
Millaisia konttihaaveita sinulla on? Ota yhteyttä ja tehdään niistä yhdessä totta!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Read More 18 Likes
Tarvitsetko autotallin, varaston moottoripyörille tai suojan työkoneille? Nyt se onnistuu helposti ja nopeasti – konttiratkaisu on heti käyttövalmis ja alle 30 m² kokoisena se ei vaadi rakennuslupaa! 🔥
Konteista tehdyt autotallit, mopotallit ym. kalustotallit Read More 1 Comments 26 Likes
Uusi, 1.1.2025 voimaan tullut rakennuslaki sallii alle 30 neliömetrin kokoisten, muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitettujen rakennusten rakentamisen omalle tai yrityksen tontille ilman erillistä rakennuslupaa 🤩⚒ Kiinteistöllä tulee kuitenkin olla rakennusoikeutta jäljellä, ja rakentamisessa on edelleen noudatettava Read More 31 Likes
1️⃣ Uusi, kerran lastattu 20' merikontti erinomaisessa kunnossa. Hinta 3 450 € + alv (4 330 € sis. alv).
2️⃣ Tarkastettu hyväkuntoinen 20' DC WWT merikontti. Hinta 1 450 € + alv (1 820 € sis. alv).
Kuljetus Read More 12 Likes
Tuotantomme on tehnyt jälleen taikojaan ja tarjolla on nyt superkompakti ja supertyylikäs 10' korkea (HC) kontti hieman pienempiin varastointitarpeisiin 🛴🔧
Tämä lujatekoinen varasto merikontin ovilla on tarkastettu, kunnostettu ja ylimaalattu grafiitinharmaaksi, ja lähtee uusiin maisemiin Read More 16 Likes
Uuteen, kerran lastattuun 20' konttiin tehtiin toiselle pitkälle kyljelle 4-lehtiset taittopariovet helpottamaan lastaamista. Sekä päätyovissa että kyljen ovissa on lukkosuojat 🔒
Koko lattian alalle tehtiin valuma-allas Read More 1 Comments 31 Likes
Nyt saatavilla käytetty, ehjä ja tarkastettu 20' toimistokontti, joka on valmiina palvelemaan missä vain! Kontti sisältää kaikki työmaalle oleelliset toiminnot:
✅ Sähköt – jotta ei tarvitse istua pimeässä ja kylmässä 🥶
✅ Read More 1 Comments 27 Likes
Meiltä löytyy, Suomen Varastokontilta käyttövalmiina suoraan pihaan ilman byrokratiainfernoa! 🚛🔥
Saatavilla heti toimitukseen käytetty mutta tarkastettu 40' DC-kontti - esimerkiksi perheen teinien omaksi sopeksi tai vaikkapa (wo)man caveksi. Soveltuu hienosti myös työmaatoimistoksi.
Kontista Read More 1 Comments 34 Likes
Jos nykyisessä varastossasi alkaa olla tiukempaa kuin sukkalaatikossa joulun jälkeen, löytyy Varastokontilta monenlaisia varastointiratkaisuja.
Tässä 40' kontissa on pressukylki ja sisällä 6m pituiset hyllyt. Uuden, laadukkaan ja raskastekoisen pressun ansiosta koko pitkä kylki on näppärästi avattavissa - Read More 15 Likes
⛄️❌ Tässä siistissä 2,5 x 6m työtilassa ei tarvitse hytistä tammikuun pakkasillakaan - siitä pitävät huolen tehokkaat villaeristykset ja lämmitin. Toimistossa on käyntiovi toisessa päädyssä ja toisella Read More 20 Likes
Varastokontilta saatavilla jos jonkinmoista käytettyä konttia, kuten kuvien sininen 40' HC kontti hintaan 1450€ + alv, tai punainen 40' DC kontti hintaan 1890€ + alv. Molemmat tarkastettuja ja valmiina uusiin koteihin. Soveltuvat hyvin Read More 1 Comments 15 Likes
Myynnissä kerran lastattu (uusi), huippukuntoinen ja tarkastettu 20' DC merikontti, jota kelpaa pitää esillä ihan sellaisenaan. Todella siisti myös sisältä!
Kuten kaikkia konttejamme, myös tätä voidaan halutessasi kustomoida monin eri lisävarustein. Tällaisenaan tämä kontti laitetaan matkaan uudelle omistajalle Read More 1 Comments 18 Likes
40' käytetyt, mutta huippukuntoiset kontit. Tarkastettu ja ylimaalattu, toinen tummanruskeaksi ja toinen kuparinruskeaksi.
Nämä irtoavat myyntiin edullisesti hintaan 1950€/kpl + alv 🤌
Soita ja kysy lisää, myös rahoitus ja rahti järjestyy!
📞 0400 120 820 /Jarkko
📞 0400 120 600 /Mika
✉️ myynti@varastokontti.fi 24 Likes
Ampumaratakontit on suunniteltu yhteistyössä Lopen Ampumaratayhdistyksen kanssa ja heidän tarpeisiinsa sopiviksi.
🎯🦌 Maalikontti on tarkoitettu liikkuville maaleille, mutta myös staattisille maalitauluille. Maalikontin aihiona käytettiin 40' HC-konttia, jota jatkettiin vielä sivuille 10' konttisiivuilla operointi- ja varastointitilan lisäämiseksi. Yhteensä maalikontilla on pituutta 18 metriä. Sen keskellä on 10 metrin pituinen ampumisluukku, joka avautuu sähkövinssillä. Kontin sisälle asennettiin led-valaisimet, jotta harjoittelu on mahdollista hämärämmässäkin.
💥🪖 Ampujakontti on myös tehty käytetystä 40' HC-kontista, ja siihen tehtiin teräsputkivahvisteiset aukot kuudelle ampujalle. Kontista löytyy sähköt ja pistorasiat jokaisen aukon yläpuolelta. Lukittavat käyntiovet asennettiin molempiin kontteihin.
Ampumaratakontit tuovat lisää käytännöllisyyttä ja turvallisuutta ampumaradoille, ja soveltuvat erinomaisesti sekä viranomaiskäyttöön että kaikille ampumarataseuroille. Osta yhdessä tai erikseen!
📲 Jarkko 0400 120 820
📲 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 16 Likes
Kuvassa olevaan maalikonttiin asiakas asentaa liikkuvan maalin 🦌 Käytimme aihiona 40' käytettyä HC-konttia ja päätyihin otettiin vielä lisätilaa toisesta mokomasta. Kontin kylkiaukon luukku toimii sähkövinssillä, ja sisällä on led-valaistus.
Valmistimme myös ampujakontin kuudella ampumisaukolla.
📢🎞 Pysy kuulolla, ensi viikolla kerromme lisää ampumaratakonttien ominaisuuksista! 42 Likes
Kierrätys ei ole vain trendi, se on tulevaisuus! 🌍 Miten olisi uusi elämä käytetylle merikontille? 🌱
Kuvien käytetystä 40' merikontista loihdittiin levitetty autotalli, jonka toiseen päätyyn jätettiin merikontin ovet ja toiseen tehtiin nosto-ovi 🚗
Haaveiletko sinä uudesta autotallista tai muusta piharakennuksesta? Lisää inspiraatiota löydät sivuiltamme https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset 🤩 29 Likes
🤔 Puuttuuko jotakin? Tämäkin kontti voidaan varustella tarpeidesi mukaan, kuten lisäämällä hyllyjä, työtilaa, pistorasioita jne.
Tällaisenaan kontti lähtee uudelle omistajalleen hintaan 4 500€ + alv (5 648€ sis. alv). Kysy myös kuljetusta!
📲 Jarkko 0400 120 820
📲 Mika 0400 120 600
📮 myynti@varastokontti.fi 1 Comments 14 Likes
Molemmat ovat 50mm Finnfoamilla eristettyjä. Toisen sisäpinnoissa on vaalea vaneri ja toisessa OSB-levyä.
🟨 OSB-levyverhoiltu 20' DC: 3 550 € + alv (4 455 € sis. alv)
🟨 Vaneriverhoiltu 20' DC: 3 650 € + alv (4 581 € sis. alv)
Molemmat sopivat tällaisenaankin monenlaiseen varastointiin, mutta konttejamme voidaan aina jatkokustomoida asiakkaan tarpeisiin 🎨 Optiona esimerkiksi sähköistys ja lämmitys, ylimaalaus haluttuun RAL-väriin, tai vaikkapa valmiiksi asennetut kiinteät hyllyt.
Kauttamme onnistuu näppärästi myös rahoitus ja kuljetus. Kysy lisää!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
✉ myynti@varastokontti.fi 12 Likes
❓Mitä hyötyjä kontin eristämisestä on?
Merikontin eristäminen kannattaa etenkin, jos konttia käytetään varastona, työtilana tai muussa lämpötilaherkässä käytössä. Ilman eristystä kontti on kesällä kuuma ☀️ ja talvella kylmä ❄️, ja tällaiset lämpötilavaihtelut voivat aiheuttaa myös kondenssihaasteita. Eristys tekee kontista energiatehokkaan säästämällä lämmitys- ja jäähdytyskustannuksissa 🔋🔌
Yleisimmät eristysvaihtoehtomme ovat Finnfoam, ruisku-polyuretaani, niiden yhdistelmät sekä elementtieristykset.
✅ Finnfoam on jäykkä levyeristys, jolla on hyvä lämmöneristyskyky ja mekaaninen kestävyys. Se on erinomainen vaihtoehto, jos seinärakenteisiin tarvitaan tukevuutta ja niihin halutaan kiinnittää rakenteita.
✅ Ruisku-PU on saumaton eristys, joka täyttää kaikki kolot ja ehkäisee tehokkaasti kylmäsiltoja. Sopii erityisesti, kun halutaan mahdollisimman ohut mutta tehokas eristekerros. Kuvassa kontin katto on eristetty ruisku-PU:lla.
✅ Elementtieristys on paras valinta, jos kontin sisäseinät altistuvat nesteille tai sille tarvitaan paloluokitus.
Valitsemalla oikean eristysratkaisun varmistetaan, että kontti palvelee käyttötarkoitustaan tehokkaasti ja kestää olosuhteiden vaihtelut vuodesta toiseen 🌏 13 Likes
Tällä viikolla valmistui tuotannostamme muun muassa tämä laitetila, joka kustomoitiin asiakkaan tarpeisiin sopivaksi.
🏗 Kerran lastattuun 20' DC konttiin rakennettiin erillinen eristetty tila teräsovella. Kontin seinät ja katto eristettiin Finnfoamilla ja vuorattiin vaalealla vanerilla. Sähköistys toteutettiin asiakkaan suunnitelman pohjalta, ja ilmanvaihtoa on tehostettu PAX-puhaltimella.
Teemme konteista suojia monenlaisille laitteille, kuten generaattoreille, kompressoreille, jäähdytyslaitteille jne. - räätälöitynä toiveidesi mukaan. Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä!
📞 Jarkko 0400 120 820
📞 Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi 2 Comments 27 Likes
Etsitkö täydellistä lisätilaa kotipihallesi tai mökillesi? Tämä siirrettävä rakennus tarjoaa kaiken tarvittavan – tyylikkyyttä, mukavuutta ja helppoutta yhdessä paketissa!
✔ Kompakti mutta tilava (3,3 x 9 m)
✔ Kauttaaltaan PU-eristetty
✔ Upea skandinaavinen ulkonäkö – julkisivulaudoitus tekee vaikutuksen!
✔ Maisemaikkuna tuo luonnon osaksi sisustusta 🌲
✔ Mukavuudet kohdallaan – erillinen vesivessa ja pesutilat 🚿
✔ Varusteltu minikeittiöllä ja kevyttakan paikalla 🔥
✔ Sähköistetty, mukana lämmittimet ja valaistus
🔧 Räätälöi tarpeidesi mukaan! Optiona mm. pulpettikatto, ilmalämpöpumppu, kevyttakka tai kodinkoneet valmiiksi asennettuna.
🏗 Tällaisenaan tämä rakennus täyttää uuden rakennuslain vaatimukset lupavapaasta rakennuksesta, mikäli se ei tule asuinkäyttöön eikä siihen asenneta kiinteää hellaa.
📍 Hinta 25 000 € vapaasti Somerolta – kysy edullista kuljetustarjousta!
Miltä kuulostaa? Ota yhteyttä nyt, ja nauti uudesta mökistäsi tai vierasmajastasi jo ensi viikolla! 🤩 24 Likes
Tällaisenaan tämä reilunkokoinen varastointitila lähtee uudelle omistajalleen hintaan 5 250 € + alv (6 589 € sis. alv).
Kontti on tarkastettu ja sopii monenlaiseksi varastointitilaksi. Kaipaatko vielä jotain extraa? Jatkokustomointi passaa kyllä.
Kauttamme myös rahoitusmahdollisuus sekä rahti ympäri Suomen. Kysy lisää!
📲 Jarkko 0400 120 820
📲 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 18 Likes
Tällaisenaan hinta 2 250 € + alv (2 824 € sis. alv), voidaan jatkokustomoida esim. hyllyillä, rampilla tms.
Myös rahoitus ja rahti ympäri Suomen onnistuu, kysy lisää!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 13 Likes
Kun tarvitset esimerkiksi varasto-, työ- tai majoitustilaa, kontti on nopea ja huoleton ratkaisu. Se kestää säätä ja aikaa, kulkee sinne missä sitä tarvitaan ja on osa kiertotaloutta. Mutta millainen kontti sopii sinulle? 🚛✨
Konttien koko ilmoitetaan tyypillisesti jalkoina, esimerkiksi:
10' - pituus 3m
20' - pituus 6m
40' - pituus 12m
✨ Kuntoluokitukseltaan merikontit jaetaan karkeasti käytettyihin sekä kerran lastattuihin. Kerran lastatut ovat seilanneet vain yhden merimatkan ja vastaavat uutta konttia 🌊
Tyypillisimmät konttityypit ovat DC - joka on niin sanotusti tavallinen Dry Cargo kontti - sekä 30cm korkeampi HC eli High Cube.
🤔 Millainen kontti sopisi sinun käyttötarkoituksiisi?
Käytetty kontti on edullisempi valinta esimerkiksi varastointiin, mutta kerran lastattu kannattaa valita jos halutaan kontin ulkoasulta enemmän. Kaikki kontit tarkastetaan meille tullessaan ja korjataan tarvittaessa. Merikontti on kestävä ja kustannustehokas aihio mille tahansa tilalle, joten vain mielikuvitus on rajana sen kustomoinnille.
Haasta meidät villeimmällä konttiunelmallasi! Mitä siitä syntyisi? 🚀
✉️ myynti@varastokontti.fi 13 Likes
🫧 Tarvetta kokonaiselle saunarakennukselle?
Tilavan saunarakennuskokonaisuuden saa 40' merikontista, joka voidaan jakaa esimerkiksi neljään eri tilaan: saunaan, pesuhuoneeseen, pukuhuoneeseen ja taukotilaan.
💨 Riittääkö pelkät löylyt?
Puolet lyhyemmästä 20' kontista saa reilun kokoisen hikimajan useammallekin saunojalle.
✨ Löytyykö mökiltä tai kotoa kaunis ja idyllinen luontomaisema?
Maisemaikkunat seinään tai kattoon hoituu kyllä!
Konttisauna on kätevästi siirrettävissä, joten se kulkee mukana vaikka muutossa. Kuten kaikki konttimme, myös saunakontit ovat täysin räätälöitävissä asiakkaan tarpeisiin ja tyyliin sopivaksi niin sisältä kuin ulkoa. Suunnitellaan sinulle ensi kesäksi unelmiesi konttisauna! 😍
Lisäinspistä kaikenkokoisiin piharakennuksiin: https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset 🏠 48 Likes
Millaisen perustuksen konttirakennus sitten tarvitsee? ❓🤔
✔ Jotta konttirakennus on kestävä ja turvallinen käyttää, se vaatii routasuojauksen. Eri maaperät routivat ja kantavat eri tavalla, joten toimenpiteet riippuvat aina maaperästä, jolle kontti nostetaan.
✔ Kontti tarvitsee allensa vakaan ja tasaisen pohjan. Edullisimmillaan se onnistuu soralla, sepelillä tai kivituhkalla, mutta maaperän kantavuudesta ja kaltevuudesta riippuen saattaa olla tarpeen tehdä kontin perustukset esim. betonista tai teräspaaluista.
✔ Suosittelemme kontin alle myös myös esimerkiksi poikittaista puupaalutusta, joka varmistaa sekä alustan tasaisuuden että sopivan ilmanvaihdon maan ja kontin välissä.
💡 Lisäksi toimituspäivänä pihalla tulee myös olla tarpeeksi tilaa kuljetuskalustolle ja kontin paikalleen nostamiselle. Tämän jälkeen kontti on heti käyttövalmis.
Lue lisää eri tyyppisistä piharakennuksistamme: https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset 👈
Millaista konttirakennusta sinä tarvitsisit? 😊 10 Likes
Hyvää Ystävänpäivää! 🌸 19 Likes
Sähköillä varusteltu ja eristetty toimistokontti. Toisella pitkällä sivulla käyntiovi, molemmissa päädyissä ikkunat kaihtimilla.
Kontti on tarkastettu, ja se on mahdollista jatkokustomoida toiveidesi mukaisesti. Tällaisenaan konttitoimistolla on hintaa 7 900 € + alv (9 915 € sis. alv).
Kauttamme myös rahoitusmahdollisuus sekä rahti ympäri Suomen.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
📞 Jarkko 0400 120 820
📞 Mika 0400 120 600
📨 myynti@varastokontti.fi 17 Likes
Tässä projektissa muokkasimme käytetyn 20' DC merikontin täysin asiakkaan käyttötarpeeseen sopivaksi tuhkakontiksi. Poistimme kontin katon ja korvasimme sen erittäin käytännöllisellä saranoidulla, manuaalisella hydraulipumpulla avautuvalla katolla.
Tuhkakonttiin asennettiin vaihtolavakiskot helpottamaan tehokasta siirtelyä. Sileän teräslattian ansiosta se kestää kovaa kulutusta ja on helppo pitää puhtaana. Kontti paikkamaalattiin mahdollisimman lähelle alkuperäistä väriä, ja lisäsimme maatuet, jotta kontti pysyy vakaana ja turvallisena käytössä.
Lopputuloksena on täysin asiakkaan toimintaan optimoitu kontti, jossa yhdistyvät käytännöllisyys, kestävyys ja helppokäyttöisyys. 🚀
Suomen Varastokontti on erikoistunut juuri räätälöityjen konttiratkaisujen valmistamiseen ja omat tuotantotilamme sijaitsevat Somerolla. Mitä sinä haluaisit omaan konttiisi? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan juuri sinun tarpeisiisi sopiva kokonaisuus! 💡🔩
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 8 Likes
20-jalkainen kerran lastattu kontti eristettiin 50mm Finnfoamilla ja vuorattiin valkoisella vanerilla. Lattia käsiteltiin epoksilla ja kontti sähköistettiin asiakkaan kuvien mukaisesti.
Millaisia konttihaaveita sinulla on? Ota yhteyttä ja tehdään niistä yhdessä totta!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi 18 Likes
Tarvitsetko autotallin, varaston moottoripyörille tai suojan työkoneille? Nyt se onnistuu helposti ja nopeasti – konttiratkaisu on heti käyttövalmis ja alle 30 m² kokoisena se ei vaadi rakennuslupaa! 🔥
Konteista tehdyt autotallit, mopotallit ym. kalustotallit ovat kysyttyjä ja kestäviä piharakennuksia. Moni niistä jää kooltaan alle 30 m² kokoiseksi, mikä uuden rakennuslain puitteissa tarkoittaa sitä, ettei erillistä rakennuslupahakemusta tarvita. Kontti on sellaisenaan heti käyttövalmis, ja mitä sen sisälle laitatkaan, jää sinun päätettäväksesi.
Muutamia konttitallin etuja:
✅ Nopea ja huoleton – Ei pitkiä rakennusprojekteja, vaan talli saapuu valmiina ja voidaan ottaa käyttöön saman tien.
✅ Kestävä ja turvallinen – Merikontti on suunniteltu kestämään kovia olosuhteita, joten se suojaa ajoneuvoja ja työkaluja säältä ja murroilta.
✅ Muunneltavissa tarpeisiisi – Voimme lisätä eristyksen, sähköt, nosto-oven tai vaikka työskentelytilan – juuri niin kuin haluat!
✅ Siirrettävissä – Toisin kuin perinteinen autotalli, konttiratkaisu on tarvittaessa siirrettävissä uuteen paikkaan.
Esimerkiksi kuvan autotalli / monitoimitila on rakennettu kahdesta 20’ eli 6 m kontista. Edullisimmillaan vastaavan kokoisen, mutta ns. kylmäkonttiratkaisun saat omalle pihallesi noin 7 800 eurolla. Lopulliseen hintaan vaikuttavat esimerkiksi maalaus, eristys, sähköt, lisäovet ja muut mahdolliset lisävarustelut sekä rahti.
Mitä sinä haluaisit talliltasi? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä sinulle täydellinen ratkaisu! 🚙✨
📲 Jarkko 0400 120 820
📲 Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi
Lisää inspiraatiota piharakennuksiin: https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset 1 Comments 26 Likes
Uusi, 1.1.2025 voimaan tullut rakennuslaki sallii alle 30 neliömetrin kokoisten, muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitettujen rakennusten rakentamisen omalle tai yrityksen tontille ilman erillistä rakennuslupaa 🤩⚒ Kiinteistöllä tulee kuitenkin olla rakennusoikeutta jäljellä, ja rakentamisessa on edelleen noudatettava siihen liittyviä kaavamääräyksiä kuten ennenkin.
Konttien osalta tämä tarkoittaa sitä, että pihalleen voi asettaa 40' eli 12-metrisen tai sitä pienemmän kontin ilman rakennuslupahakemuksia. Ainut kriteeri on, ettei kontti tule asuinkäyttöön.
Mikä sitten luokitellaan asunnoksi? Rakennusmääräysten mukaan rakennus luokitellaan asunnoksi, jos siellä on kiinteä hella, ja silloin rakennuslupa tarvitaan myös jatkossa🔥 Muu tulisija, kuten takka tai kiuas ei kuulu asunnon määritelmään, joten olisikos tänä vuonna vaikkapa aika upealle konttisaunalle? 🧼
Saunan lisäksi kontti taipuu moneen muuhunkin. Miltä kuulostaisi oma kuntosali, työtila, harrastepaja, autotalli, pihavarasto tai vierasmaja? 🏋️♂️🚗 Kontit voidaan myös viimeistellä tyylikkäästi esimerkiksi lasiseinällä, julkisivulaudoituksella ja pulpettikatolla. Uskoisitko kuvan monitoimitilaa merikontiksi?
Muutamia konttirakennuksen etuja:
✅ Nopea ja huoleton – Ei pitkiä rakennusprojekteja, vaan rakennus saapuu valmiina ja voidaan ottaa käyttöön heti.
✅ Kestävä ja turvallinen – Merikontti on suunniteltu kestämään kovia olosuhteita, joten se suojaa tehokkaasti niin kalustoa kuin ihmisiäkin.
✅ Muunneltavissa tarpeisiisi – Lisävarusteluja on loputtomasti, ja teemme juuri sen, mikä on mielestäsi tarpeen.
✅ Siirrettävissä – Toisin kuin perinteiset piharakennukset, konttiratkaisu on tarvittaessa siirrettävissä uuteen paikkaan.
Konttirakennuksen pohjaksi tarvitset ainoastaan suoran alustan ja routasuojauksen. Kauttamme järjestyy kuljetus ympäri Suomen, ja rakennus on paikalleen nostamisen jälkeen heti käyttövalmis. Helppoa, vai mitä?
🏠 Lue lisää piharakennuksistamme: https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset 31 Likes
1️⃣ Uusi, kerran lastattu 20' merikontti erinomaisessa kunnossa. Hinta 3 450 € + alv (4 330 € sis. alv).
2️⃣ Tarkastettu hyväkuntoinen 20' DC WWT merikontti. Hinta 1 450 € + alv (1 820 € sis. alv).
Kuljetus järjestyy vaivattomasti ympäri Suomen. Ota yhteyttä, niin pistetään hösseliksi!
📞 Jarkko 0400 120 820
📞 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 12 Likes
Tuotantomme on tehnyt jälleen taikojaan ja tarjolla on nyt superkompakti ja supertyylikäs 10' korkea (HC) kontti hieman pienempiin varastointitarpeisiin 🛴🔧
Tämä lujatekoinen varasto merikontin ovilla on tarkastettu, kunnostettu ja ylimaalattu grafiitinharmaaksi, ja lähtee uusiin maisemiin hintaan 2 250 € + alv (2 824 € sis. alv).
Olipa tarpeesi pieni lisävarasto, työvälineiden säilytys tai jotain ihan muuta, tämä kompakti mutta tehokas kontti hoitaa homman tyylillä ja vie vain vähän tilaa.
Kysäise rahtia ja kontti on pihallasi parilla taikasauvan lisäheilautuksella! 🪄
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
📬 myynti@varastokontti.fi 16 Likes
Uuteen, kerran lastattuun 20' konttiin tehtiin toiselle pitkälle kyljelle 4-lehtiset taittopariovet helpottamaan lastaamista. Sekä päätyovissa että kyljen ovissa on lukkosuojat 🔒
Koko lattian alalle tehtiin valuma-allas ja kontti eristettiin 50mm Finnfoamilla. Seinäpinnat viimeisteltiin upealla mahongin sävyisellä vesivanerilla, ja ulkoa kontti maalattiin tyylikkään mustaksi.
💡Lisäksi konttiin asennettiin lämmitin, led-valaisin tunnisteella sekä ilmanvaihtolaitteet.
Suomen Varastokontti on erikoistunut räätälöityjen konttiratkaisujen valmistamiseen. Olipa tarpeesi mikä tahansa – varasto, toimisto tai erikoistila – me pystymme toteuttamaan sen. Heitä meille haaste! Suunnitellaan yhdessä täydellinen ratkaisu juuri sinulle. 📞
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi 1 Comments 31 Likes
Nyt saatavilla käytetty, ehjä ja tarkastettu 20' toimistokontti, joka on valmiina palvelemaan missä vain! Kontti sisältää kaikki työmaalle oleelliset toiminnot:
✅ Sähköt – jotta ei tarvitse istua pimeässä ja kylmässä 🥶
✅ Minikeittiö – kahvit, nuudelit ja iltapäivän eväät, kaikki onnistuu!
✅ WC – koska metsä ei aina ole vaihtoehto 🌲
✅ Lukittava käyntiovi ja kaltereilla varustetut päätyikkunat – turvaa tavarat pitkäkyntisiltä.
🎯 Täydellinen valinta monenlaisille työmaille tai vaikka liikkuvaksi toimistoksi pitkäaikaiseen käyttöön. Kun tämä kontti saapuu, hommat hoituvat entistä jouhevammin. Tämä näppärä työmaatila liikahtaa uusiin maisemiin maltillisella hinnalla 4 750 € + alv (5 961 € sis. alv).
💡 Rahoitus ja rahti? Kyllä hoituu! Kuljetamme kontin juuri sinne, missä sitä tarvitaan.
Ota yhteyttä ja varmista, että saat tämän tehopaketin omaksesi!
📱 Jarkko 0400 120 820
📱 Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi 1 Comments 27 Likes
Meiltä löytyy, Suomen Varastokontilta käyttövalmiina suoraan pihaan ilman byrokratiainfernoa! 🚛🔥
Saatavilla heti toimitukseen käytetty mutta tarkastettu 40' DC-kontti - esimerkiksi perheen teinien omaksi sopeksi tai vaikkapa (wo)man caveksi. Soveltuu hienosti myös työmaatoimistoksi.
Kontista löytyy kaksi huonetta ja eteinen, eli perhesopu säilyy 🫡 Tila on eristetty 50mm Finnfoamilla, pinnasta löytyy OSB-levyt ja lattiasta siisti muovimatto. Kontin pitkällä sivulla on kaksi avattavaa ikkunaa sekä käyntiovi. Tällaisenaan konttiasunnolla on hintaa 10 900 € + alv.
Jotain puuttuu? 🤔 Voimme lisävarustella konttiasunnon tarpeidesi mukaan esimerkiksi sähköillä (valaisimet, lämmittimet, pistorasiat), ilmalämpöpumpulla, maalauksella jne.
💡 Ja mikä parasta: Uuden rakennuslain ansiosta tämä kontti ei vaadi erillistä rakennuslupaa!
Rahoitus ja rahti? Kyllä onnistuu, ja kuljetamme minne tahansa Suomessa – vaikka saunan taakse, jos siellä on tilaa 😉
Tartu tilaisuuteen, ennen kuin naapuri ehtii ensin! 👀 Soita meille tai laita viesti – oma konttisoppesi odottaa!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
📨 myynti@varastokontti.fi 1 Comments 34 Likes
Jos nykyisessä varastossasi alkaa olla tiukempaa kuin sukkalaatikossa joulun jälkeen, löytyy Varastokontilta monenlaisia varastointiratkaisuja.
Tässä 40' kontissa on pressukylki ja sisällä 6m pituiset hyllyt. Uuden, laadukkaan ja raskastekoisen pressun ansiosta koko pitkä kylki on näppärästi avattavissa - saat tavarat sisään ja ulos ilman Tetrismestarin taitoja. 🎲🧩 Täydellinen tilaratkaisu minkä tahansa irtotavaran varastointiin, joka kestää erinomaisesti säätä ja aikaa.
Tällä pressukylkisellä kontilla saat runsaasti lisää varastointitilaa hintaan 6950€ + alv. Kontti on tarkastettu ja räätälöitävissä tarpeidesi mukaan. Myös rahoitus ja rahti järjestyy. Ota yhteyttä ja kysy lisää!
📱 Jarkko 0400 120 820
📱 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 15 Likes
⛄️❌ Tässä siistissä 2,5 x 6m työtilassa ei tarvitse hytistä tammikuun pakkasillakaan - siitä pitävät huolen tehokkaat villaeristykset ja lämmitin. Toimistossa on käyntiovi toisessa päädyssä ja toisella pitkällä sivulla ikkunat. Niiden antama luonnonvalo tuo viihtyvyyttä työskentelyyn ja kattovalaisimet antavat lisävaloa pimeimpiin aikoihin ☀️💡
📦 Tämä eristetty ja sähköistetty toimistokontti lähtee työmaallesi hintaan 7900€ + alv. Konttimme ovat aina tarkastettuja ja halutessaan niitä voidaan vielä lisävarustella monin eri tavoin. Rahoitus sekä rahti ympäri Suomen järjestyy. Kysy lisää!
📞 Jarkko 0400 120 820
📞 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 20 Likes
Varastokontilta saatavilla jos jonkinmoista käytettyä konttia, kuten kuvien sininen 40' HC kontti hintaan 1450€ + alv, tai punainen 40' DC kontti hintaan 1890€ + alv. Molemmat tarkastettuja ja valmiina uusiin koteihin. Soveltuvat hyvin varastointiin, ja toki mahdollisuus lisävarusteluihin on meillä aina. Kysäise lisää!
Kauttamme järjestyy myös rahti ympäri Suomen 🚛
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
✉ myynti@varastokontti.fi 1 Comments 15 Likes
Myynnissä kerran lastattu (uusi), huippukuntoinen ja tarkastettu 20' DC merikontti, jota kelpaa pitää esillä ihan sellaisenaan. Todella siisti myös sisältä!
Kuten kaikkia konttejamme, myös tätä voidaan halutessasi kustomoida monin eri lisävarustein. Tällaisenaan tämä kontti laitetaan matkaan uudelle omistajalle hintaan 3650€ + alv.
Kauttamme myös rahoitusmahdollisuus sekä rahti ympäri Suomen.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
📞 Jarkko 0400 120 820
📞 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi
PS: Mihin just sä käyttäisit tätä upeaa konttia? 😍🖤 1 Comments 18 Likes
40' käytetyt, mutta huippukuntoiset kontit. Tarkastettu ja ylimaalattu, toinen tummanruskeaksi ja toinen kuparinruskeaksi.
Nämä irtoavat myyntiin edullisesti hintaan 1950€/kpl + alv 🤌
Soita ja kysy lisää, myös rahoitus ja rahti järjestyy!
📞 0400 120 820 /Jarkko
📞 0400 120 600 /Mika
✉️ myynti@varastokontti.fi 24 Likes








Ampumaratakontit on suunniteltu yhteistyössä Lopen Ampumaratayhdistyksen kanssa ja heidän tarpeisiinsa sopiviksi.
🎯🦌 Maalikontti on tarkoitettu liikkuville maaleille, mutta myös staattisille maalitauluille. Maalikontin aihiona käytettiin 40' HC-konttia, jota jatkettiin vielä sivuille 10' konttisiivuilla operointi- Read More 8 Likes
🎯 Maalikontti on tarkoitettu liikkuville maaleille. Se on valmistettu 40' HC-kontista, jonka päätyihin on tehty lisätilaa operointiin ja varastointiin. Maalikontin 10 metrin pituinen ampumisluukku avautuu sähkövinssillä. Sisällä on led-valaisimet näkyvyyden parantamiseksi, Read More 7 Likes




Kuvassa olevaan maalikonttiin asiakas asentaa liikkuvan maalin 🦌 Käytimme aihiona 40' käytettyä HC-konttia ja päätyihin otettiin vielä lisätilaa toisesta mokomasta. Kontin kylkiaukon luukku toimii sähkövinssillä, ja sisällä on led-valaistus.
Valmistimme myös ampujakontin kuudella ampumisaukolla.
📢🎞 Pysy Read More 14 Likes



Kierrätys ei ole vain trendi, se on tulevaisuus! 🌍 Miten olisi uusi elämä käytetylle merikontille? 🌱
Kuvien käytetystä 40' merikontista loihdittiin levitetty autotalli, jonka toiseen päätyyn jätettiin merikontin ovet ja toiseen tehtiin nosto-ovi 🚗
Haaveiletko sinä uudesta autotallista tai Read More 10 Likes



🤔 Puuttuuko jotakin? Tämäkin kontti voidaan varustella tarpeidesi mukaan, kuten lisäämällä hyllyjä, työtilaa, pistorasioita jne.
Tällaisenaan kontti lähtee uudelle omistajalleen Read More 6 Likes




Molemmat ovat 50mm Finnfoamilla eristettyjä. Toisen sisäpinnoissa on vaalea vaneri ja toisessa OSB-levyä.
🟨 OSB-levyverhoiltu 20' DC: 3 550 € + alv (4 455 € sis. alv)
🟨 Vaneriverhoiltu 20' DC: Read More 8 Likes


❓Mitä hyötyjä kontin eristämisestä on?
Merikontin eristäminen kannattaa etenkin, jos konttia käytetään varastona, työtilana tai muussa lämpötilaherkässä käytössä. Ilman eristystä kontti on kesällä kuuma ☀️ ja talvella kylmä ❄️, ja tällaiset lämpötilavaihtelut voivat aiheuttaa myös Read More 7 Likes






Tällä viikolla valmistui tuotannostamme muun muassa tämä laitetila, joka kustomoitiin asiakkaan tarpeisiin sopivaksi.
🏗 Kerran lastattuun 20' DC konttiin rakennettiin erillinen eristetty tila teräsovella. Kontin seinät ja katto eristettiin Finnfoamilla ja vuorattiin vaalealla vanerilla. Sähköistys toteutettiin asiakkaan suunnitelman pohjalta, Read More 11 Likes







Etsitkö täydellistä lisätilaa kotipihallesi tai mökillesi? Tämä siirrettävä rakennus tarjoaa kaiken tarvittavan – tyylikkyyttä, mukavuutta ja helppoutta yhdessä paketissa!
✔ Kompakti mutta tilava (3,3 x 9 m)
✔ Kauttaaltaan PU-eristetty
✔ Upea skandinaavinen ulkonäkö Read More 8 Likes
Uuden rakennuslain myötä tämäkin mökki on tällaisenaan rakennuslupavapaa ja heti valmiina toimitukseen täältä Varastokontin päämajalta Somerolta.
Ota siis yhteyttä nyt, ja nauti uudesta mökistäsi/vierasmajastasi jo ensi viikolla!
📞 0400 120 820 /Jarkko
📞 0400 120 600 Read More 11 Likes




Tällaisenaan tämä reilunkokoinen varastointitila lähtee uudelle omistajalleen hintaan 5 250 € + alv (6 589 € sis. alv).
Kontti on tarkastettu ja sopii Read More 11 Likes


Tällaisenaan hinta 2 250 € + alv (2 824 € sis. alv), Read More 7 Likes
Kun tarvitset esimerkiksi varasto-, työ- tai majoitustilaa, kontti on nopea ja huoleton ratkaisu. Se kestää säätä ja aikaa, kulkee sinne missä sitä tarvitaan ja on osa kiertotaloutta. Mutta millainen Read More 7 Likes



🫧 Tarvetta kokonaiselle saunarakennukselle?
Tilavan saunarakennuskokonaisuuden saa 40' merikontista, joka voidaan jakaa esimerkiksi neljään eri tilaan: saunaan, pesuhuoneeseen, pukuhuoneeseen ja taukotilaan.
💨 Riittääkö pelkät löylyt?
Puolet lyhyemmästä 20' kontista saa reilun kokoisen hikimajan useammallekin Read More 15 Likes
Millaisen perustuksen konttirakennus sitten tarvitsee? ❓🤔
✔ Jotta konttirakennus on kestävä ja turvallinen käyttää, se vaatii routasuojauksen. Eri maaperät routivat ja Read More 16 Likes
Hyvää Ystävänpäivää! 🌸 8 Likes



Sähköillä varusteltu ja eristetty toimistokontti. Toisella pitkällä sivulla käyntiovi, molemmissa päädyissä ikkunat kaihtimilla.
Kontti on tarkastettu, ja se on mahdollista jatkokustomoida toiveidesi mukaisesti. Tällaisenaan konttitoimistolla on hintaa 7 900 € + alv (9 915 € Read More 8 Likes


Tässä projektissa muokkasimme käytetyn 20' DC merikontin täysin asiakkaan käyttötarpeeseen sopivaksi tuhkakontiksi. Poistimme kontin katon ja korvasimme sen erittäin käytännöllisellä saranoidulla, manuaalisella hydraulipumpulla avautuvalla katolla.
Tuhkakonttiin asennettiin vaihtolavakiskot helpottamaan tehokasta siirtelyä. Sileän teräslattian ansiosta se kestää Read More 10 Likes


20-jalkainen kerran lastattu kontti eristettiin 50mm Finnfoamilla ja vuorattiin valkoisella vanerilla. Lattia käsiteltiin epoksilla ja kontti sähköistettiin asiakkaan kuvien mukaisesti.
Millaisia konttihaaveita sinulla on? Ota yhteyttä ja tehdään niistä yhdessä totta!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Read More 6 Likes
Tarvitsetko autotallin, varaston moottoripyörille tai suojan työkoneille? Nyt se onnistuu helposti ja nopeasti – konttiratkaisu on heti käyttövalmis ja alle 30 m² kokoisena se ei vaadi rakennuslupaa! 🔥
Konteista tehdyt autotallit, mopotallit ym. kalustotallit Read More 6 Likes
Uusi, 1.1.2025 voimaan tullut rakennuslaki sallii alle 30 neliömetrin kokoisten, muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitettujen rakennusten rakentamisen omalle tai yrityksen tontille ilman erillistä rakennuslupaa 🤩⚒ Kiinteistöllä tulee kuitenkin olla rakennusoikeutta jäljellä, ja rakentamisessa on edelleen noudatettava Read More 12 Likes
Millä nimellä sun mielestä häntä tulisi kutsua? Ehdota! 🐕
Onko teillä toimistokoiria Read More 34 Likes


1️⃣ Uusi, kerran lastattu 20' merikontti erinomaisessa kunnossa. Hinta 3 450 € + alv (4 330 € sis. alv).
2️⃣ Tarkastettu hyväkuntoinen 20' DC WWT merikontti. Hinta 1 450 € + alv (1 820 € sis. alv).
Kuljetus Read More 4 Likes
Tuotantomme on tehnyt jälleen taikojaan ja tarjolla on nyt superkompakti ja supertyylikäs 10' korkea (HC) kontti hieman pienempiin varastointitarpeisiin 🛴🔧
Tämä lujatekoinen varasto merikontin ovilla on tarkastettu, kunnostettu ja ylimaalattu grafiitinharmaaksi, ja lähtee uusiin maisemiin Read More 9 Likes




Uuteen, kerran lastattuun 20' konttiin tehtiin toiselle pitkälle kyljelle 4-lehtiset taittopariovet helpottamaan lastaamista. Sekä päätyovissa että kyljen ovissa on lukkosuojat 🔒
Koko lattian alalle tehtiin valuma-allas Read More 8 Likes



Nyt saatavilla käytetty, ehjä ja tarkastettu 20' toimistokontti, joka on valmiina palvelemaan missä vain! Kontti sisältää kaikki työmaalle oleelliset toiminnot:
✅ Sähköt – jotta ei tarvitse istua pimeässä ja kylmässä 🥶
✅ Read More 9 Likes



Meiltä löytyy, Suomen Varastokontilta käyttövalmiina suoraan pihaan ilman byrokratiainfernoa! 🚛🔥
Saatavilla heti toimitukseen käytetty mutta tarkastettu 40' DC-kontti - esimerkiksi perheen teinien omaksi sopeksi tai vaikkapa (wo)man caveksi. Soveltuu hienosti myös työmaatoimistoksi.
Kontista Read More 13 Likes
Jos nykyisessä varastossasi alkaa olla tiukempaa kuin sukkalaatikossa joulun jälkeen, löytyy Varastokontilta monenlaisia varastointiratkaisuja.
Tässä 40' kontissa on pressukylki ja sisällä 6m pituiset hyllyt. Uuden, laadukkaan ja raskastekoisen pressun ansiosta koko pitkä kylki on näppärästi avattavissa - Read More 6 Likes


⛄️❌ Tässä siistissä 2,5 x 6m työtilassa ei tarvitse hytistä tammikuun pakkasillakaan - siitä pitävät huolen tehokkaat villaeristykset ja lämmitin. Toimistossa on käyntiovi toisessa päädyssä ja toisella Read More 9 Likes


Varastokontilta saatavilla jos jonkinmoista käytettyä konttia, kuten kuvien sininen 40' HC kontti hintaan 1450€ + alv, tai punainen 40' DC kontti hintaan 1890€ + alv. Molemmat tarkastettuja ja valmiina uusiin koteihin. Soveltuvat hyvin Read More 8 Likes
Ampumaratakontit on suunniteltu yhteistyössä Lopen Ampumaratayhdistyksen kanssa ja heidän tarpeisiinsa sopiviksi.
🎯🦌 Maalikontti on tarkoitettu liikkuville maaleille, mutta myös staattisille maalitauluille. Maalikontin aihiona käytettiin 40' HC-konttia, jota jatkettiin vielä sivuille 10' konttisiivuilla operointi- ja varastointitilan lisäämiseksi. Yhteensä maalikontilla on pituutta 18 metriä. Sen keskellä on 10 metrin pituinen ampumisluukku, joka avautuu sähkövinssillä. Kontin sisälle asennettiin led-valaisimet, jotta harjoittelu on mahdollista hämärämmässäkin.
💥🪖 Ampujakontti on myös tehty käytetystä 40' HC-kontista, ja siihen tehtiin teräsputkivahvisteiset aukot kuudelle ampujalle. Kontista löytyy sähköt ja pistorasiat jokaisen aukon yläpuolelta. Lukittavat käyntiovet asennettiin molempiin kontteihin.
Ampumaratakontit tuovat lisää käytännöllisyyttä ja turvallisuutta ampumaradoille, ja soveltuvat erinomaisesti sekä viranomaiskäyttöön että kaikille ampumarataseuroille. Osta yhdessä tai erikseen!
📲 Jarkko 0400 120 820
📲 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #ammunta #ammuntaharrastus #ampumarata #ampuja #liikkuvamaali #kontistaonmoneksi 8 Likes
🎯 Maalikontti on tarkoitettu liikkuville maaleille. Se on valmistettu 40' HC-kontista, jonka päätyihin on tehty lisätilaa operointiin ja varastointiin. Maalikontin 10 metrin pituinen ampumisluukku avautuu sähkövinssillä. Sisällä on led-valaisimet näkyvyyden parantamiseksi, ja kokonaispituutta kontilla on 18 metriä.
🪖 Ampujakontti on tehty niin ikään 40' HC-kontista, ja siinä on 1,3 x 1,2m kokoiset aukot kuudelle ampujalle.
Ampumaratakontit soveltuvat mainiosti sekä viranomaiskäyttöön että ampumaseuroille harjoitteluun. Saatavilla yhdessä tai erikseen.
Kysy tarjous!
📞 0400 120 820 /Jarkko
📞 0400 120 600 /Mika
📮 myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #kontistaonmoneksi #ammunta #metsästys #ammuntaharjoittelu #ampumarata #ammuntaharrastus #ampumaurheilu #ampuja #liikkuvamaali 7 Likes
Kuvassa olevaan maalikonttiin asiakas asentaa liikkuvan maalin 🦌 Käytimme aihiona 40' käytettyä HC-konttia ja päätyihin otettiin vielä lisätilaa toisesta mokomasta. Kontin kylkiaukon luukku toimii sähkövinssillä, ja sisällä on led-valaistus.
Valmistimme myös ampujakontin kuudella ampumisaukolla.
📢🎞 Pysy kuulolla, ensi viikolla kerromme lisää ampumaratakonttien ominaisuuksista! 14 Likes
Kierrätys ei ole vain trendi, se on tulevaisuus! 🌍 Miten olisi uusi elämä käytetylle merikontille? 🌱
Kuvien käytetystä 40' merikontista loihdittiin levitetty autotalli, jonka toiseen päätyyn jätettiin merikontin ovet ja toiseen tehtiin nosto-ovi 🚗
Haaveiletko sinä uudesta autotallista tai muusta piharakennuksesta? Lisää inspiraatiota löydät sivuiltamme https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset 🤩
#svk #suomenvarastokontti #kontti #autotalli #autotallikontti #kierrätys 10 Likes
🤔 Puuttuuko jotakin? Tämäkin kontti voidaan varustella tarpeidesi mukaan, kuten lisäämällä hyllyjä, työtilaa, pistorasioita jne.
Tällaisenaan kontti lähtee uudelle omistajalleen hintaan 4 500€ + alv (5 648€ sis. alv). Kysy myös kuljetusta!
📲 Jarkko 0400 120 820
📲 Mika 0400 120 600
📮 myynti@varastokontti.fi 6 Likes
Molemmat ovat 50mm Finnfoamilla eristettyjä. Toisen sisäpinnoissa on vaalea vaneri ja toisessa OSB-levyä.
🟨 OSB-levyverhoiltu 20' DC: 3 550 € + alv (4 455 € sis. alv)
🟨 Vaneriverhoiltu 20' DC: 3 650 € + alv (4 581 € sis. alv)
Molemmat sopivat tällaisenaankin monenlaiseen varastointiin, mutta konttejamme voidaan aina jatkokustomoida asiakkaan tarpeisiin 🎨 Optiona esimerkiksi sähköistys ja lämmitys, ylimaalaus haluttuun RAL-väriin, tai vaikkapa valmiiksi asennetut kiinteät hyllyt.
Kauttamme onnistuu näppärästi myös rahoitus ja kuljetus. Kysy lisää!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
✉ myynti@varastokontti.fi 8 Likes
❓Mitä hyötyjä kontin eristämisestä on?
Merikontin eristäminen kannattaa etenkin, jos konttia käytetään varastona, työtilana tai muussa lämpötilaherkässä käytössä. Ilman eristystä kontti on kesällä kuuma ☀️ ja talvella kylmä ❄️, ja tällaiset lämpötilavaihtelut voivat aiheuttaa myös kondenssihaasteita. Eristys tekee kontista energiatehokkaan säästämällä lämmitys- ja jäähdytyskustannuksissa 🔋🔌
Yleisimmät eristysvaihtoehtomme ovat Finnfoam, ruisku-polyuretaani, niiden yhdistelmät sekä elementtieristykset.
✅ Finnfoam on jäykkä levyeristys, jolla on hyvä lämmöneristyskyky ja mekaaninen kestävyys. Se on erinomainen vaihtoehto, jos seinärakenteisiin tarvitaan tukevuutta ja niihin halutaan kiinnittää rakenteita.
✅ Ruisku-PU on saumaton eristys, joka täyttää kaikki kolot ja ehkäisee tehokkaasti kylmäsiltoja. Sopii erityisesti, kun halutaan mahdollisimman ohut mutta tehokas eristekerros. Kuvassa kontin katto on eristetty ruisku-PU:lla.
✅ Elementtieristys on paras valinta, jos kontin sisäseinät altistuvat nesteille tai sille tarvitaan paloluokitus.
Valitsemalla oikean eristysratkaisun varmistetaan, että kontti palvelee käyttötarkoitustaan tehokkaasti ja kestää olosuhteiden vaihtelut vuodesta toiseen 🌏
#svk #suomenvarastokontti #merikontti #kontinvarustelut #eristäminen #eristys #polyuretaani #energiatehokkuus #ekologisuus♻️ 7 Likes
Tällä viikolla valmistui tuotannostamme muun muassa tämä laitetila, joka kustomoitiin asiakkaan tarpeisiin sopivaksi.
🏗 Kerran lastattuun 20' DC konttiin rakennettiin erillinen eristetty tila teräsovella. Kontin seinät ja katto eristettiin Finnfoamilla ja vuorattiin vaalealla vanerilla. Sähköistys toteutettiin asiakkaan suunnitelman pohjalta, ja ilmanvaihtoa on tehostettu PAX-puhaltimella.
Teemme konteista suojia monenlaisille laitteille, kuten generaattoreille, kompressoreille, jäähdytyslaitteille jne. - räätälöitynä toiveidesi mukaan. Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä!
📞 Jarkko 0400 120 820
📞 Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #kontistaonmoneksi #laitetila #laitesuoja #asiakastilaus 11 Likes
Etsitkö täydellistä lisätilaa kotipihallesi tai mökillesi? Tämä siirrettävä rakennus tarjoaa kaiken tarvittavan – tyylikkyyttä, mukavuutta ja helppoutta yhdessä paketissa!
✔ Kompakti mutta tilava (3,3 x 9 m)
✔ Kauttaaltaan PU-eristetty
✔ Upea skandinaavinen ulkonäkö – julkisivulaudoitus tekee vaikutuksen!
✔ Maisemaikkuna tuo luonnon osaksi sisustusta 🌲
✔ Mukavuudet kohdallaan – erillinen vesivessa ja pesutilat 🚿
✔ Varusteltu minikeittiöllä ja kevyttakan paikalla 🔥
✔ Sähköistetty, mukana lämmittimet ja valaistus
🔧 Räätälöi tarpeidesi mukaan! Optiona mm. pulpettikatto, ilmalämpöpumppu, kevyttakka tai kodinkoneet valmiiksi asennettuna.
🏗 Tällaisenaan tämä rakennus täyttää uuden rakennuslain vaatimukset lupavapaasta rakennuksesta, mikäli se ei tule asuinkäyttöön eikä siihen asenneta kiinteää hellaa.
📍 Hinta 25 000 € vapaasti Somerolta – kysy edullista kuljetustarjousta!
Miltä kuulostaa? Ota yhteyttä nyt, ja nauti uudesta mökistäsi tai vierasmajastasi jo ensi viikolla! 🤩
#svk #suomenvarastokontti #kontti #kontistaonmoneksi #konttimökki #mökkikontti #vierasmaja #piharakennus 8 Likes
Uuden rakennuslain myötä tämäkin mökki on tällaisenaan rakennuslupavapaa ja heti valmiina toimitukseen täältä Varastokontin päämajalta Somerolta.
Ota siis yhteyttä nyt, ja nauti uudesta mökistäsi/vierasmajastasi jo ensi viikolla!
📞 0400 120 820 /Jarkko
📞 0400 120 600 /Mika
📨 myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #kontistaonmoneksi #piharakennus #konttimökki #kesämökki #vierasmaja 11 Likes
Tällaisenaan tämä reilunkokoinen varastointitila lähtee uudelle omistajalleen hintaan 5 250 € + alv (6 589 € sis. alv).
Kontti on tarkastettu ja sopii monenlaiseksi varastointitilaksi. Kaipaatko vielä jotain extraa? Jatkokustomointi passaa kyllä.
Kauttamme myös rahoitusmahdollisuus sekä rahti ympäri Suomen. Kysy lisää!
📲 Jarkko 0400 120 820
📲 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 11 Likes
Tällaisenaan hinta 2 250 € + alv (2 824 € sis. alv), voidaan jatkokustomoida esim. hyllyillä, rampilla tms.
Myös rahoitus ja rahti ympäri Suomen onnistuu, kysy lisää!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 7 Likes
Kun tarvitset esimerkiksi varasto-, työ- tai majoitustilaa, kontti on nopea ja huoleton ratkaisu. Se kestää säätä ja aikaa, kulkee sinne missä sitä tarvitaan ja on osa kiertotaloutta. Mutta millainen kontti sopii sinulle? 🚛✨
Konttien koko ilmoitetaan tyypillisesti jalkoina, esimerkiksi:
10' - pituus 3m
20' - pituus 6m
40' - pituus 12m
✨ Kuntoluokitukseltaan merikontit jaetaan karkeasti käytettyihin sekä kerran lastattuihin. Kerran lastatut ovat seilanneet vain yhden merimatkan ja vastaavat uutta konttia 🌊
Tyypillisimmät konttityypit ovat DC - joka on niin sanotusti tavallinen Dry Cargo kontti - sekä 30cm korkeampi HC eli High Cube.
🤔 Millainen kontti sopisi sinun käyttötarkoituksiisi?
Käytetty kontti on edullisempi valinta esimerkiksi varastointiin, mutta kerran lastattu kannattaa valita jos halutaan kontin ulkoasulta enemmän. Kaikki kontit tarkastetaan meille tullessaan ja korjataan tarvittaessa. Merikontti on kestävä ja kustannustehokas aihio mille tahansa tilalle, joten vain mielikuvitus on rajana sen kustomoinnille.
Haasta meidät villeimmällä konttiunelmallasi! Mitä siitä syntyisi? 🚀
✉️ myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #tilaratkaisut #merikontti #kontistaonmoneksi #varastointi 7 Likes
🫧 Tarvetta kokonaiselle saunarakennukselle?
Tilavan saunarakennuskokonaisuuden saa 40' merikontista, joka voidaan jakaa esimerkiksi neljään eri tilaan: saunaan, pesuhuoneeseen, pukuhuoneeseen ja taukotilaan.
💨 Riittääkö pelkät löylyt?
Puolet lyhyemmästä 20' kontista saa reilun kokoisen hikimajan useammallekin saunojalle.
✨ Löytyykö mökiltä tai kotoa kaunis ja idyllinen luontomaisema?
Maisemaikkunat seinään tai kattoon hoituu kyllä!
Konttisauna on kätevästi siirrettävissä, joten se kulkee mukana vaikka muutossa. Kuten kaikki konttimme, myös saunakontit ovat täysin räätälöitävissä asiakkaan tarpeisiin ja tyyliin sopivaksi niin sisältä kuin ulkoa. Suunnitellaan sinulle ensi kesäksi unelmiesi konttisauna! 😍
Lisäinspistä kaikenkokoisiin piharakennuksiin: https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset 🏠 15 Likes
Millaisen perustuksen konttirakennus sitten tarvitsee? ❓🤔
✔ Jotta konttirakennus on kestävä ja turvallinen käyttää, se vaatii routasuojauksen. Eri maaperät routivat ja kantavat eri tavalla, joten toimenpiteet riippuvat aina maaperästä, jolle kontti nostetaan.
✔ Kontti tarvitsee allensa vakaan ja tasaisen pohjan. Edullisimmillaan se onnistuu soralla, sepelillä tai kivituhkalla, mutta maaperän kantavuudesta ja kaltevuudesta riippuen saattaa olla tarpeen tehdä kontin perustukset esim. betonista tai teräspaaluista.
✔ Suosittelemme kontin alle myös myös esimerkiksi poikittaista puupaalutusta, joka varmistaa sekä alustan tasaisuuden että sopivan ilmanvaihdon maan ja kontin välissä.
💡 Lisäksi toimituspäivänä pihalla tulee myös olla tarpeeksi tilaa kuljetuskalustolle ja kontin paikalleen nostamiselle. Tämän jälkeen kontti on heti käyttövalmis.
Lue lisää eri tyyppisistä piharakennuksistamme: https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset 👈
Millaista konttirakennusta sinä tarvitsisit? 😊 16 Likes
Hyvää Ystävänpäivää! 🌸 8 Likes
Sähköillä varusteltu ja eristetty toimistokontti. Toisella pitkällä sivulla käyntiovi, molemmissa päädyissä ikkunat kaihtimilla.
Kontti on tarkastettu, ja se on mahdollista jatkokustomoida toiveidesi mukaisesti. Tällaisenaan konttitoimistolla on hintaa 7 900 € + alv (9 915 € sis. alv).
Kauttamme myös rahoitusmahdollisuus sekä rahti ympäri Suomen.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
📞 Jarkko 0400 120 820
📞 Mika 0400 120 600
📨 myynti@varastokontti.fi 8 Likes
Tässä projektissa muokkasimme käytetyn 20' DC merikontin täysin asiakkaan käyttötarpeeseen sopivaksi tuhkakontiksi. Poistimme kontin katon ja korvasimme sen erittäin käytännöllisellä saranoidulla, manuaalisella hydraulipumpulla avautuvalla katolla.
Tuhkakonttiin asennettiin vaihtolavakiskot helpottamaan tehokasta siirtelyä. Sileän teräslattian ansiosta se kestää kovaa kulutusta ja on helppo pitää puhtaana. Kontti paikkamaalattiin mahdollisimman lähelle alkuperäistä väriä, ja lisäsimme maatuet, jotta kontti pysyy vakaana ja turvallisena käytössä.
Lopputuloksena on täysin asiakkaan toimintaan optimoitu kontti, jossa yhdistyvät käytännöllisyys, kestävyys ja helppokäyttöisyys. 🚀
Suomen Varastokontti on erikoistunut juuri räätälöityjen konttiratkaisujen valmistamiseen ja omat tuotantotilamme sijaitsevat Somerolla. Mitä sinä haluaisit omaan konttiisi? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan juuri sinun tarpeisiisi sopiva kokonaisuus! 💡🔩
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #tuhkakontti #asiakastoimitus #räätälöityratkaisu #hydraulinenkatto #kontistaonmoneksi 10 Likes
20-jalkainen kerran lastattu kontti eristettiin 50mm Finnfoamilla ja vuorattiin valkoisella vanerilla. Lattia käsiteltiin epoksilla ja kontti sähköistettiin asiakkaan kuvien mukaisesti.
Millaisia konttihaaveita sinulla on? Ota yhteyttä ja tehdään niistä yhdessä totta!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi 6 Likes
Tarvitsetko autotallin, varaston moottoripyörille tai suojan työkoneille? Nyt se onnistuu helposti ja nopeasti – konttiratkaisu on heti käyttövalmis ja alle 30 m² kokoisena se ei vaadi rakennuslupaa! 🔥
Konteista tehdyt autotallit, mopotallit ym. kalustotallit ovat kysyttyjä ja kestäviä piharakennuksia. Moni niistä jää kooltaan alle 30 m² kokoiseksi, mikä uuden rakennuslain puitteissa tarkoittaa sitä, ettei erillistä rakennuslupahakemusta tarvita. Kontti on sellaisenaan heti käyttövalmis, ja mitä sen sisälle laitatkaan, jää sinun päätettäväksesi.
Muutamia konttitallin etuja:
✅ Nopea ja huoleton – Ei pitkiä rakennusprojekteja, vaan talli saapuu valmiina ja voidaan ottaa käyttöön saman tien.
✅ Kestävä ja turvallinen – Merikontti on suunniteltu kestämään kovia olosuhteita, joten se suojaa ajoneuvoja ja työkaluja säältä ja murroilta.
✅ Muunneltavissa tarpeisiisi – Voimme lisätä eristyksen, sähköt, nosto-oven tai vaikka työskentelytilan – juuri niin kuin haluat!
✅ Siirrettävissä – Toisin kuin perinteinen autotalli, konttiratkaisu on tarvittaessa siirrettävissä uuteen paikkaan.
Esimerkiksi kuvan autotalli / monitoimitila on rakennettu kahdesta 20’ eli 6 m kontista. Edullisimmillaan vastaavan kokoisen, mutta ns. kylmäkonttiratkaisun saat omalle pihallesi noin 7 800 eurolla. Lopulliseen hintaan vaikuttavat esimerkiksi maalaus, eristys, sähköt, lisäovet ja muut mahdolliset lisävarustelut sekä rahti.
Mitä sinä haluaisit talliltasi? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä sinulle täydellinen ratkaisu! 🚙✨
📲 Jarkko 0400 120 820
📲 Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi
Lisää inspiraatiota piharakennuksiin: https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset
#svk #suomenvarastokontti #kontti #autotalli #mopotalli #kalustotalli #monitoimitila #kontistaonmoneksi 6 Likes
Uusi, 1.1.2025 voimaan tullut rakennuslaki sallii alle 30 neliömetrin kokoisten, muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitettujen rakennusten rakentamisen omalle tai yrityksen tontille ilman erillistä rakennuslupaa 🤩⚒ Kiinteistöllä tulee kuitenkin olla rakennusoikeutta jäljellä, ja rakentamisessa on edelleen noudatettava siihen liittyviä kaavamääräyksiä kuten ennenkin.
Konttien osalta tämä tarkoittaa sitä, että pihalleen voi asettaa 40' eli 12-metrisen tai sitä pienemmän kontin ilman rakennuslupahakemuksia. Ainut kriteeri on, ettei kontti tule asuinkäyttöön.
Mikä sitten luokitellaan asunnoksi? Rakennusmääräysten mukaan rakennus luokitellaan asunnoksi, jos siellä on kiinteä hella, ja silloin rakennuslupa tarvitaan myös jatkossa🔥 Muu tulisija, kuten takka tai kiuas ei kuulu asunnon määritelmään, joten olisikos tänä vuonna vaikkapa aika upealle konttisaunalle? 🧼
Saunan lisäksi kontti taipuu moneen muuhunkin. Miltä kuulostaisi oma kuntosali, työtila, harrastepaja, autotalli, pihavarasto tai vierasmaja? 🏋️♂️🚗 Kontit voidaan myös viimeistellä tyylikkäästi esimerkiksi lasiseinällä, julkisivulaudoituksella ja pulpettikatolla. Uskoisitko kuvan monitoimitilaa merikontiksi?
Muutamia konttirakennuksen etuja:
✅ Nopea ja huoleton – Ei pitkiä rakennusprojekteja, vaan rakennus saapuu valmiina ja voidaan ottaa käyttöön heti.
✅ Kestävä ja turvallinen – Merikontti on suunniteltu kestämään kovia olosuhteita, joten se suojaa tehokkaasti niin kalustoa kuin ihmisiäkin.
✅ Muunneltavissa tarpeisiisi – Lisävarusteluja on loputtomasti, ja teemme juuri sen, mikä on mielestäsi tarpeen.
✅ Siirrettävissä – Toisin kuin perinteiset piharakennukset, konttiratkaisu on tarvittaessa siirrettävissä uuteen paikkaan.
Konttirakennuksen pohjaksi tarvitset ainoastaan suoran alustan ja routasuojauksen. Kauttamme järjestyy kuljetus ympäri Suomen, ja rakennus on paikalleen nostamisen jälkeen heti käyttövalmis. Helppoa, vai mitä?
🏠 Lue lisää piharakennuksistamme: https://varastokontti.fi/tuotteet/piharakennukset
#svk #suomenvarastokontti #piharakennukset #konttirakennus #kontistaonmoneksi #rakennuslaki2025 12 Likes
Millä nimellä sun mielestä häntä tulisi kutsua? Ehdota! 🐕
Onko teillä toimistokoiria tai muita karvaisia työkavereita? 😍
#suomenvarastokontti #toimistokoira #hauvavauva #parempaamaanantaita 34 Likes
1️⃣ Uusi, kerran lastattu 20' merikontti erinomaisessa kunnossa. Hinta 3 450 € + alv (4 330 € sis. alv).
2️⃣ Tarkastettu hyväkuntoinen 20' DC WWT merikontti. Hinta 1 450 € + alv (1 820 € sis. alv).
Kuljetus järjestyy vaivattomasti ympäri Suomen. Ota yhteyttä, niin pistetään hösseliksi!
📞 Jarkko 0400 120 820
📞 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi 4 Likes
Tuotantomme on tehnyt jälleen taikojaan ja tarjolla on nyt superkompakti ja supertyylikäs 10' korkea (HC) kontti hieman pienempiin varastointitarpeisiin 🛴🔧
Tämä lujatekoinen varasto merikontin ovilla on tarkastettu, kunnostettu ja ylimaalattu grafiitinharmaaksi, ja lähtee uusiin maisemiin hintaan 2 250 € + alv (2 824 € sis. alv).
Olipa tarpeesi pieni lisävarasto, työvälineiden säilytys tai jotain ihan muuta, tämä kompakti mutta tehokas kontti hoitaa homman tyylillä ja vie vain vähän tilaa.
Kysäise rahtia ja kontti on pihallasi parilla taikasauvan lisäheilautuksella! 🪄
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
📬 myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #varastokontti #10jalkainen #varasto #pienimuttapippurinen #kompaktitila 9 Likes
Uuteen, kerran lastattuun 20' konttiin tehtiin toiselle pitkälle kyljelle 4-lehtiset taittopariovet helpottamaan lastaamista. Sekä päätyovissa että kyljen ovissa on lukkosuojat 🔒
Koko lattian alalle tehtiin valuma-allas ja kontti eristettiin 50mm Finnfoamilla. Seinäpinnat viimeisteltiin upealla mahongin sävyisellä vesivanerilla, ja ulkoa kontti maalattiin tyylikkään mustaksi.
💡Lisäksi konttiin asennettiin lämmitin, led-valaisin tunnisteella sekä ilmanvaihtolaitteet.
Suomen Varastokontti on erikoistunut räätälöityjen konttiratkaisujen valmistamiseen. Olipa tarpeesi mikä tahansa – varasto, toimisto tai erikoistila – me pystymme toteuttamaan sen. Heitä meille haaste! Suunnitellaan yhdessä täydellinen ratkaisu juuri sinulle. 📞
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #omaatuotantoa #madeinsomero #valumaallaskontti #kontti #opensidecontainer #räätälöidytratkaisut #asiakastilaus 8 Likes
Nyt saatavilla käytetty, ehjä ja tarkastettu 20' toimistokontti, joka on valmiina palvelemaan missä vain! Kontti sisältää kaikki työmaalle oleelliset toiminnot:
✅ Sähköt – jotta ei tarvitse istua pimeässä ja kylmässä 🥶
✅ Minikeittiö – kahvit, nuudelit ja iltapäivän eväät, kaikki onnistuu!
✅ WC – koska metsä ei aina ole vaihtoehto 🌲
✅ Lukittava käyntiovi ja kaltereilla varustetut päätyikkunat – turvaa tavarat pitkäkyntisiltä.
🎯 Täydellinen valinta monenlaisille työmaille tai vaikka liikkuvaksi toimistoksi pitkäaikaiseen käyttöön. Kun tämä kontti saapuu, hommat hoituvat entistä jouhevammin. Tämä näppärä työmaatila liikahtaa uusiin maisemiin maltillisella hinnalla 4 750 € + alv (5 961 € sis. alv).
💡 Rahoitus ja rahti? Kyllä hoituu! Kuljetamme kontin juuri sinne, missä sitä tarvitaan.
Ota yhteyttä ja varmista, että saat tämän tehopaketin omaksesi!
📱 Jarkko 0400 120 820
📱 Mika 0400 120 600
📩 myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #toimistokontti #työmaakontti #työmaatila #turvaatyömaalle #taukotila #kontistaonmoneksi 9 Likes
Meiltä löytyy, Suomen Varastokontilta käyttövalmiina suoraan pihaan ilman byrokratiainfernoa! 🚛🔥
Saatavilla heti toimitukseen käytetty mutta tarkastettu 40' DC-kontti - esimerkiksi perheen teinien omaksi sopeksi tai vaikkapa (wo)man caveksi. Soveltuu hienosti myös työmaatoimistoksi.
Kontista löytyy kaksi huonetta ja eteinen, eli perhesopu säilyy 🫡 Tila on eristetty 50mm Finnfoamilla, pinnasta löytyy OSB-levyt ja lattiasta siisti muovimatto. Kontin pitkällä sivulla on kaksi avattavaa ikkunaa sekä käyntiovi. Tällaisenaan konttiasunnolla on hintaa 10 900 € + alv.
Jotain puuttuu? 🤔 Voimme lisävarustella konttiasunnon tarpeidesi mukaan esimerkiksi sähköillä (valaisimet, lämmittimet, pistorasiat), ilmalämpöpumpulla, maalauksella jne.
💡 Ja mikä parasta: Uuden rakennuslain ansiosta tämä kontti ei vaadi erillistä rakennuslupaa!
Rahoitus ja rahti? Kyllä onnistuu, ja kuljetamme minne tahansa Suomessa – vaikka saunan taakse, jos siellä on tilaa 😉
Tartu tilaisuuteen, ennen kuin naapuri ehtii ensin! 👀 Soita meille tai laita viesti – oma konttisoppesi odottaa!
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
📨 myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #asuntokontti #asuinkontti #konttiasunto #toimistokontti #omasoppi #konttiidea 13 Likes
Jos nykyisessä varastossasi alkaa olla tiukempaa kuin sukkalaatikossa joulun jälkeen, löytyy Varastokontilta monenlaisia varastointiratkaisuja.
Tässä 40' kontissa on pressukylki ja sisällä 6m pituiset hyllyt. Uuden, laadukkaan ja raskastekoisen pressun ansiosta koko pitkä kylki on näppärästi avattavissa - saat tavarat sisään ja ulos ilman Tetrismestarin taitoja. 🎲🧩 Täydellinen tilaratkaisu minkä tahansa irtotavaran varastointiin, joka kestää erinomaisesti säätä ja aikaa.
Tällä pressukylkisellä kontilla saat runsaasti lisää varastointitilaa hintaan 6950€ + alv. Kontti on tarkastettu ja räätälöitävissä tarpeidesi mukaan. Myös rahoitus ja rahti järjestyy. Ota yhteyttä ja kysy lisää!
📱 Jarkko 0400 120 820
📱 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #varastokontti #varasto #pressukylki #tavaratjärjestykseen 6 Likes
⛄️❌ Tässä siistissä 2,5 x 6m työtilassa ei tarvitse hytistä tammikuun pakkasillakaan - siitä pitävät huolen tehokkaat villaeristykset ja lämmitin. Toimistossa on käyntiovi toisessa päädyssä ja toisella pitkällä sivulla ikkunat. Niiden antama luonnonvalo tuo viihtyvyyttä työskentelyyn ja kattovalaisimet antavat lisävaloa pimeimpiin aikoihin ☀️💡
📦 Tämä eristetty ja sähköistetty toimistokontti lähtee työmaallesi hintaan 7900€ + alv. Konttimme ovat aina tarkastettuja ja halutessaan niitä voidaan vielä lisävarustella monin eri tavoin. Rahoitus sekä rahti ympäri Suomen järjestyy. Kysy lisää!
📞 Jarkko 0400 120 820
📞 Mika 0400 120 600
✉️ myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #konttitoimisto #toimistokontti #työmaatila #siirrettävätoimisto 9 Likes
Varastokontilta saatavilla jos jonkinmoista käytettyä konttia, kuten kuvien sininen 40' HC kontti hintaan 1450€ + alv, tai punainen 40' DC kontti hintaan 1890€ + alv. Molemmat tarkastettuja ja valmiina uusiin koteihin. Soveltuvat hyvin varastointiin, ja toki mahdollisuus lisävarusteluihin on meillä aina. Kysäise lisää!
Kauttamme järjestyy myös rahti ympäri Suomen 🚛
☎️ Jarkko 0400 120 820
☎️ Mika 0400 120 600
✉ myynti@varastokontti.fi
#svk #suomenvarastokontti #kontti #käytettykontti #kiertotalous #2ndhand #varastokontti 8 Likes